Kodin pystytyspäivä!

Meille pystytettiin Muurametalo. Talo koostuu neljästä tilaelementistä jotka nostettiin paikoilleen.

Meille tuli Muurametalo


Jännitti, jännitti.. Jännitti niin, että tärisin kun herättelin tyttöjä ylös ennen aamu kuutta. Ulkona oli vielä pimeää ja ulkona tuoksui jo talvi. Tytöt hyppivät innoissaan kuuran keskellä ja ei ollut aamukitinöistä tietoakaan. Tänään on pystytyspäivä! Työkaverini Pia haki meidät katsomaan talon pystytystä ja kaappasimme mukaan myös talon piirtäneen Tarjan.

Matkalla näimme taloa kuljettavat rekat, jotka odottelivat sumun keskellä nosturin tuloa. Ihan riipaisi kun Pia kaasutti ohi. Vilkutimme iloisesti.

Moduuli oli sisältä pohjamaalattu.

Tontilla oli pystytysporukka odottamassa hengitys höyryen keltaisissa puvuissaan.
Etsimme sopivan paikan aamiaispiknikille ja lupaisimme pysyä poissa jaloista.


Moduulit osuivat nätisti paikalleen.

Huikea tunne kun rekat pääsivät viimein tontille ja nosturi pääsi tosi toimiin. Liinat kiinnitettiin ja talomoduuli alkoi nousta ilmaan. Ristin kädet ja toivoin, että anna mennä kaikki hyvin. Jännitti.  Työpäällikkö kulki perustuksia ympäri ja puhui samalla radiopuhelimeen antaen ohjeita. Nosturi oli tukevasti paikallaan talon vieressä. Moduuli nousi kevyesti perustuksien yläpuolelle ja sitten se laskeutui rauhallisesti.  Miehet ohjasivat taloviipaleen omalle paikalleen.

Yksi miehistä huusi, että se meni millilleen. Ai noinko se vain tapahtui?



Oli hauska kertoa tytöille, että tuossa tulee sinun huone ja tuossa sinun. Näin myös vilahduksen laatoitetusta kylpyhuoneesta. Niin ja meidän ikkunat ovat tosi kauniit. Ulko-ovikin oli just se oikea!

Loput moduulit nousivat ja lipuivat hyvässä tahdissa paikalleen. Tunnissa talo oli jo kasassa.  Talo näytti hyvälle ja en keksinyt mistään moitittavaa. Hienosti tehty! Iso kiitos Karungin tehtaan porukalle, pystyttäjille ja rekkamiehille! Jätimme miehet nostamaan talon kattotuolit ja aluskatteen paikoilleen.

Lähtiessä tontilta oli tyhjä olo. Sama tunne kuin jouluaatto iltana, kun kaikki lahjat ovat jaettu. Oliko meillä joulu? Tunsin pistoksen sydämessä, kun mies oli mennyt töihin.  En voinut kuvitella miten paljon tunteita oman talon pystytykseen liittyy ja oli hienoa kokea ne kaikki.
 Elämyksellistä.


Muurametalot rakennetaan  Tornion Karungissa käsityönä. 


Ikkunoissa lukee Muurametalot, Pian olet kotona. Tältä se näytti pystytyspäivän jälkeen. Matkaa muuttovalmiiseen on nyt 3 kuukautta. 

Pystytyspäivän videot löytyvät Instagramista. Päivittelen sinne kuulumisia. Klikkaa tästä @haaveikko -instatiliin! 

Kommentit

  1. Olipa hauska seurata talonne pystytystä myös täältä ruudun takaa. En ole vastaavaa vielä koskaan nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä meidän tiellä on useampi talo tullut elementteinä. :) ehkä se osuu vielä kohdalle.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin ajatella, että vasta toukokuussa tehtiin tonttikaupat.

      Poista
  3. Oi mahtavaa. En ole ennen tällaista päässyt seuraamaan edes kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska että tulit seuraamaan pystytystä blogissa. :)

      Poista
  4. Onnea uudelle kodille! elementtitalot nousevat todella nopeasti pystyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hassua kyllä nuo talot ovat pystyssä jo tehtaalla. Mietin jo miksi tuota kutsutaan pystytykseksi.

      Poista
  5. Mekin perimme tontin isovanhemmiltani mieheni kanssa ja olemme miettineet sinne muuttamista tässä tulevaisuudessa. Olemme miettineet joko arkkitehdin hommaamista tai sitten juuri muuttovalmis taloa. Aika kätevältä kuulostaa kyllä tuollainen valmiskoti, jos se vaan käytännössä tuodaan tontille ja pystytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän osuudeksi tuli järjestää maatyöt ja viemäröinnit. Se kävi kyllä nopsaan vastaavan mestarin ja kaivinkonemiehen kanssa. Onhan muuttovalmiit siitä helppoja, että moni asia on mietitty valmiiksi ja tulee sitten nopeasti.

      Poista
  6. Tuo on varmasti jännä hetki kun talo alkaa muotoutua! Meilläkin on talopaketti valittuna täällä Espoossa ja nyt odotellaan, että nostopalvelut tulee pystytyshommiin. Kiva, että olette tyytyväisiä talon yksityiskohtiin kuten ikkunoihin ja oveen.

    VastaaPoista
  7. On niin hauska nähdä, kuinka nopeasti onnistuukin rakentaminen elementtien kanssa. Kuinka usein näihin tulee tehdä uusintasaumaus? Meilläkin nimittäin rakennettiin elementeistä, mutta tuo uusintasaumaus olisi tehtävä varmasti seuraavan vuoden aikana. https://lahdenelementtisaumaus.fi/

    VastaaPoista
  8. Nopeasti nousee. Nämä ovatkin tehokkaita pystyttää. Naapurissa myös on elementtitalo. Sitä oli hieno seurata, kun seiniä laitettiin pystyyn. Nyt heillekin tulee uusintasaumaus lähiaikoina. On talolla jo ikääkin.

    VastaaPoista
  9. Voin vain kuvitella, miten suuri elämys se on, varsinkin lasten kanssa koettuna, kun nosturipalvelut tulevat tontille ja oma talo alkaa nousta pystyyn. Tosi kauniilta näyttää tuollaiset ikkunat, jotka uudessa talossanne on. Haaveilen itsekin, että saisin olla vielä näkemässä oman kodin pystytystä ja lapsille saisin kertoa, että tuohon se meidän koti tulee ja teidän huoneet ovat tuossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti