Pihalle koskematon niitty. Erilaiset maatyöt.

Maatyöt
Meidän talon maatyöt tehtiin mukaellen tontilla olemassa olevaa kasvillisuutta ja muotoa. Ei kaivettu laatikkoa tyhjäksi ja täytetty nurmikkoa varten.



Minulla on muutamia puutarhakirjoja joista lueskelin vinkkejä. Kuulin ettei terijoensalavaa kannata istuttaa putkien lähelle.



Istuin kannon päällä ja ihastelin tontin kulman kaunista heinikkoa, saniaisia ja siellä pörrääviä hyönteisiä. Sanoin miehelle, että minulla on hullu ajatus. Jätetään tämä kohta koskematta! 

Meillä maatyöt alkoivat niin, että otin Fiskarssin oksasakset käteen ja aloin kaatamaan puustoa. Kaupunki oli kaatanut jo suurimmat puut joten ranteen paksuiset menivät näppärästi poikki saksilla. Otin tuntumaa samalla tonttiin, kasveihin ja maanmuotoihin. 

Siitä se ajatus sitten lähti. Lopulta piirtelin tontille kukkarinteen koskemattoman alueen viereen ja tontilla rauhoitettiin söpöjä joulukuusia. Vastaava mestari ja kaupungin mies pitivät ajatusta koskemattomasta alueesta hyvänä. 

Ostin alennusmyynnistä elefanttiheinää. Toivotaan, että se talvehtii.  Kaivoin pihavaloille sujutusputkea varten.

Mieheni, kaivinkonemies ja mestari hoitivat maatyöt ja viemäröinnit. Talon alta kaivettiin savet pois ja täytettiin murskeella. Työt sujuivat joutuisasti. Ja minä piirtelin kuvia kukkarinteistä ja hahmottelin pihaa. 

Tilasin kaikki maatyötarvikkeet Meltexiltä. Putket, pumppamo, kaivot ja eristeet tulivat näppärästi tontille. Aina löytyi lisää tavaraa nopeasti kuljetettuna, kun jotain unohtui. Ei mennyt aikaa odotteluun. Perusvesipumppaamo oli pakko hankkia, kun emme halunneet korottaa tonttia liikaa ja oja oli niin matala.

Perustusten teon ja patolevyjen laiton jälkeen pihan muoto oli kunnossa ja kaivinkonemies levitti mullan  takaosaan. Jätimme etupihan vielä kesken, jotta talonosturi ei rikkoisi rumpuputkea ja pystytysporukan ei tarvitse varoa nurmikkoa.

Nyt on syksyn sateet tulossa ja ehdin vielä kylvämään takapihan nurmikon siemenet. Se saattaa jo vihertää ennen talon tuloa. Ai niin! Löysin alennusmyynneistä jo pensaita ja perennoja. Ne pääsevätkin jo omalle paikalleen kukkarinteeseen.

Kaivinkonemies ja mestari tekivät  hyvää työtä. Sanonpa, että törkeän hieno! 

Kommentit

  1. Toivottavasti pihasta tuli miellyttävä ja elefanttiheinät selvisi talvesta? Meillä Savonlinnassa myllättiin pihamaa uusiksi. Piha oli lähinnä epätasainen sieltä ja täältä sekä osaksi rinnettä. Onneksi kaivinkoneurakoinnilla selvisi eikä tarvinnut itse lapioida pihamaata tasaiseksi. Onneksi pystyin keskittyä lähinnä istutusten tekemiseen!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Meillä myös tulossa keväällä hieman maanrakennustöitä, kunhan mies saa hommattua uuden kaapelikauhan meidän kaivinkoneeseen, ja tottakai sitten kun maat ovat sulat. Tottakai se hetken aikaa näyttää karulta, mutta on ihana lähteä suunnittelemaan sitten aivan alusta alkaen.
    https://turasteel.fi/tuotteet/kauhat/

    VastaaPoista
  3. Tarkkana saa olla rakennushommissa, että eri vaiheet suoritetaan oikeassa järjestyksessä. Hyvä vinkki jättää tuloväylä tieltä talolle vapaasti kuljettavaksi raskaammillekin kuljetuksille. Liian innokas puutarhuri voisi innostua upottamaan jätevesipumppaamon etupihan alle heti ensimmäiseksi ja ryhtyä istutuspuuhiin, jos unohtaa, että vielä on talolle raskasta kuskattavaa. Kiitos myös vinkistä mitä puita ei kannata istuttaa putkien lähelle. https://www.vevi.fi/pumppaamot.htm

    VastaaPoista

Lähetä kommentti